Skip to content Skip to footer

Supersankari-teemaiset kolikkopelit

Erilaiset viittapukuiset supersankarit ovat erottamaton osa populaarikulttuuria. Takavuosina supersankarit seikkailivat enimmäkseen sarjakuvissa ja vaikka silloin tällöin niihin perustuvia elokuvia, tv-sarjoja tai pelejä tehtiinkin, kyseessä olivat vain eturivin supersankarit, kuten Batman tai Teräsmies.

Kaikki on muuttunut kuitenkin 2000-luvun aikana, kun supersankarielokuvien suosio on räjähtänyt käsiin. Yhä marginaalisemmista supersankareista tehdään laadukkaita elokuvia ja tv-sarjoja kaikki nivotaan Marvelin ja DC:n toimesta ainakin jollain tavalla yhteen. Supersankarifaneille tämä on tietysti todellinen taivas ja myös ne, jotka asiaan eivät ole vihkiytyneet sarjakuvien kautta, saattavat löytää supersankarien maailman tätä kautta.

Supersankareiden uusi tuleminen näkyy tietenkin muussakin populaarikulttuurissa, eli muun muassa peleissä. Aiemmin Marvelin ja DC:n supersankarit olivat näkyvästi esillä myös kolikkopeleissä, mutta nykyisin lisenssisyiden vuoksi näitä sarjakuvista ja elokuvista tuttuja sankareita ei juuri näy kolikkopeleissä. Muita supersankari-teemaisia kolikkopelejä valmistetaan kuitenkin edelleen ja tässä artikkelissa esittelemmekin joitakin niistä.

Super Heroes, Yggdrasil

Yggdrasilin monipuolinen Super Heroes on erinomainen peli ja loistava valinta ensipeliksi sellaisille, jotka eivät vielä tiedä, mikä on slotti. Tämän viiden rullan, kolmen rivin ja 20 voittolinjan pelin keskiössä on kuuden sankarin tiimi, joka pyrkii pelastamaan maailman. Pelin grafiikka on huippuluokkaa ja äänimaailma sopii supersankaripelille. Sankarit eivät ole pelkästään symboleita, vaan niillä on aktiivinen rooli pelissä.

Sankareilla on eri ominaisuuksia, jotka satunnaisesti aktivoituessaan voivat tuottaa esimerkiksi kertoimia, pinoutuvia Wildeja tai symbolivaihtoja, aktivoituneista sankareista riippuen. Kaiken lisäksi sankarit etenevät tasoilla, eli tasolla 4 saatavat toiminnot ovat entistä herkullisempia.

Arvokkaimmat voittosymbolit ovat pelin pahiksia, toinen toistaan hurjemman näköisiä supervihollisia. Pelin bonuspelinä on ilmaiskierrokset, johon pääsee saamalla vähintään kolme Free Spins -symbolia. Näiden kierrosten aikana Supersankari-toiminto aktivoituu jokaisella kierroksella.

Aurora Beast Hunter, Just For The Win

Pelin sankaritar Aurora metsästää jättiläismatojen kaltaisia hirviöitä aavikolla tässä nostalgisella VGA:n tyyppisellä grafiikalla maustetussa 5 rullan ja 40 voittolinjan kolikkopelissä. Pelikenttä on hieman epätavallinen, sillä rullat eivät ole tasakokoisia, vaan ensimmäisellä, kolmannella ja viidennellä rullalla on 3 symbolia ja toisella ja neljännellä rullalla neljä.

Peli ei nojaa kuitenkaan pelkästään nostalgiaan, vaan on myös täynnä toimintoja. Näihin lukeutuvat esimerkiksi pinotut ja laajenevat Wildit. Pelin herkullisin toiminto on kuitenkin sen bonuspeli, johon pääsee saamalla kolme Scatter-symbolia.

Bonuspelin aluksi pelaaja saa nimittäin valita bonuspelinsä kolmesta eri vaihtoehdosta. Sandstorm-vaihtoehdossa pelaajalle annetaan 12 ilmaiskierrosta, joissa lisätoimintona laajenevat ja pinotut Wildit antavat rahavoittoja. Danger Zone -kierroksia saa puolestaan 8 ja niiden lisätoimintona on 1-5 Wild-symbolia jokaisella kierroksella. The Sub -kierroksia saa 5 ja jokaisella kierroksella yksi satunnainen rulla merkitään. Mikäli merkitylle rullalle osuu pinottu tai laajeneva Wild, kyseinen Wild lukittuu paikoilleen kierrosten loppuun saakka.

Aurora Beast Hunter on elokuvaviittauksineen ja nostalgisine grafiikoineen erinomainen ja moderni supersankaripeli, jonka kokeileminen antaa pelaajalle paljon.

Diamond Force, Crazy Tooth Studio

Crazy Tooth Studion piirrosgrafiikkaan luottavassa Diamond Force -pelissä pelaaja pääsee neljän supersankarin saappaisiin. Supersankareille ei ole erikseen annettu nimiä, vaan sankarit on nimetty niiden värien mukaan violetiksi, punaiseksi, vihreäksi ja siniseksi sankariksi. Nämä ovat pelin arvokkaimpia voittosymboleita. Pieniarvoisempia voittoja saa korttipakasta tutuilla symboleilla A, K, Q ja J. Pelissä on 5 rullaa 4 rivissä ja peräti 1 024 voittotapaa. Tämä mahdollistuu niin, että symbolien ei tarvitse lähteä vasemman puolimmaisesta rullasta, vaan riittää, että sama symboli toistuu vähintään 3 vierekkäisellä rullalla. Pelin Wild on timantti, joka voi esiintyä ainoastaan rullilla 1 ja 5.

Pelin erikoistoiminnot liittyvät luonnollisesti supersankareihin. Kun vähintään 3 supersankarisymbolia pysähtyy näkyviin samalla kierroksella, käynnistyy Team Up -toiminto, jossa siirrytään aivan uusille pelirullille ja pelaajalla on mahdollisuus suuriin voittoihin. Tässä kohdassa pelataan vain yksi kierros. Sininen sankari on tässä toiminnossa arvokkain ja antaa voitot 5-kertaisina.

Toinen erikoistoiminto on joille pääsee saamalla rullille vähintään 2 pinottua supersankari-symbolia. Näitä kierroksia annetaan aluksi kolme, mutta bonusrullan avulla kierrosten määrä voi nousta aina 20 kierrokseen saakka.

Grafiikka on erittäin värikästä, eikä äänimaailmassakaan ole moittimista. Tämän korkean volatiliteetin pelin maksimivoitto on 13 175 kertaa panoksen suuruinen.

Leave a comment